Rotu Koiran nimi Rekisterinro Synt Isä Emä Oireet Ilmoittaja
BAIJERINVUORISTOVIHIKOIRA
Baijerinvuoristovihikoira Natan Zloty Bor FI46344/10 26.2.2010 Tores Z Klanu Posokowcow Fuga Z Doliny Zab Ruoka-aineallergia (kala ja nauta). Demodikoosi (sikaripunkki) 5kk:n ikäisenä, parantunut. omistaja
  Vuosina 2010-2014 Suomessa on rekisteröity 27 baijerinvuoristovihikoiraa. Terveyskyselyvastauksia on jalostustoimikunnalla kaksi. Tässä julkaistun sairaan koiran lisäksi rotujärjestölle on saapunut yksi vastaus terveestä baijerinvuoristovihikoirasta.      
BASSET ARTESIEN NORMAND
Basset artesien normand Nobwest Marta FI46531/11 26.5.2011 Pelltorparns Akilles Barsaja's Jogga Epilepsia todettu 2015. Lääkitys aloitettu, haetaan sopivaa lääkitystä, jolla kohtaukset pysyisivät poissa. omistaja
  Vuosina 2010-2014 Suomessa on rekisteröity 22 basset artesien normandia. Terveyskyselyvastauksia on jalostustoimikunnalla kaksi. Tässä julkaistun tiedon lisäksi rotujärjestölle on saapunut yksi vastaus terveestä basset artesien normandista.      
BASSETHOUND
Basset Hound Basstrick's Fall For Me FIN39606/07 21.6.2007 Br Lake Park John Lennon Swede Sun's Bodil Hiiva korvissa -> Canofite-tipat, ruokavalion muutos auttoi. omistaja
Basset Hound Fantadrom Bamboocha FI37805/10 20.7.2006 Hopeless Johnny Be Good Bobass Isabella Anaalirauhastulehdus x 1, antibioottikuurilla parani.
Kasvuhäiriö juniori-iässä, lepoa ja tulehduskipulääkkeellä meni ohi.
 
Basset Hound Figaro Klan Sycylijczykow FI49918/09 30.4.2009 Woferflow Single Malt Bamba-Bibi Prdlavka Ihotulehdus 1-2x vuodessa, Malaseb-pesu tarvittaessa. Figarolla on niin paljon ihopoimuja jaloissa, etä ne tahtovat hautua ja punoittaa. Lonkat (D/D) ja kyynärät (0/1) kuvattu 2011. Koiralla ei ole ikinä ollut ontumista eikä se ole tarvinnut kipulääkkeitä. omistaja
Basset Hound Heinäaron GM Kuppikakku FI10870/15 21.10.2014 Good Mind's Mine Mine Nhabira Hellodolly Toinen kives ei laskeutunut. omistaja
Basset Hound Heinäaron GM Prinsessakakku FI10866/15 21.10.2014 Good Mind's Mine Mine Nhabira Hellodolly Talvipentu, kylmästä sai virtsatietulehduksen, joka hoidettiin antibiootilla. omistaja
Basset Hound Hopeless Kangaroo Brat FIN32169/05 24.4.2005 Swede Sun's Vincent Hopeless In Love V. Hollandheim 17.9.2008 Lonkat E/E, nivelrikko vasemmassa polvessa (Lonkkatulos epävirallinen. Eläinlääkärin tekemä tutkimus ja arvio, tutkimus tehty vasemman takajalan ontumisen takia). omistaja
Basset Hound Hopeless Kissing Parrot FIN32172/05 24.4.2005 Swede Sun's Vincent Hopeless In Love V. Hollandheim 1 x virtsatietulehdus - virtsakiviä
1 synnytys sektiolla (keisarinleikkaus) syynä polttojen puuttuminen miltei kokonaan. Pennut narttu hoiti hyvin.
omistaja
Basset Hound Hopeless Quite A Princess FI37853/10 6.2.2010 Hopeless One Horrorstory Fantadrom Bamboocha Suolistotulehdus syksyllä 2010.
Silmätulehdus 8/2010, hoitona antibioottitipat. Vasemmassa silmässä tapaturman seurauksena värikalvon tulehdus.
omistaja
Basset Hound Hopeless Reggae Ok FI37835/10 20.2.2010 Billie-Turf V.D. Oude Watertoren Hopeless Jean Blue Maksan sisäinen verisuonten kehityshäiriö, toistaiseksi oireeton, aiheuttaa yleensä oireita jo nuorella iällä, usein alle 4-vuotiaana.
Reagoi voimakkaasti mm. nukutus- ja hiivalääkkeisiin.
Häntämutka: kaksi yhteenkasvanutta nikamaa.
Korvatulehduksia 2-3 kertaa vuodessa, antibioottihoito. Noin vuoden ikäisenä tehty korvahuuhtelu yleisanestesiassa.
Oikean silmän rakkulaisen kudoksen ja sidekalvon tulehdus 4 kk ja 5 kk iässä, antibioottihoito.
Ihotulehdukset: Bakteeritulehdus hännässä 9 kk iässä, antibioottihoito. Hiivatulehdus iholla puolen vuoden iästä alkaen, ulkoiset hiivalääkkeet (sisäisiä ei voida antaa maksavian takia).
Allergiat: Allergia todetu 2 vuoden iässä: 31 eri allergeenia. Aiheuttaa hiivaa iholle, siedätyshoito aloitettu kahden vuoden iässä.
Oikean kyynärnivelen kasvuhäiriö, leikattu 6 kk iässä.
Oikean silmän vilkkuluomen ruston kiertymä ja vilkkuluomen tyvessä sijaitsevan kyynelrauhasen esiin pullahtaminen (cherry eye). Leikattu 4 kk ja 6 kk iässä.
omistaja
Basset Hound Hopeless Rock My Life FI37845/10 20.2.2010 Billie-Turf V.D. Oude Watertoren Hopeless Jean Blue Ruoka-aineyliherkkyysepäily; punoitusta ja hiivaa tassuissa. Pysyy kurissa ruokavaliolla. omistaja
Basset Hound Hot Wings Oh La La FI51429/12 5.9.2012 Figaro Klan Sycylijczykow Fantadrom Bamboocha Ylimääräinen P1 hammas omistaja
Basset Hound Hot Wings Yippii Mr Green FI51430/12 5.9.2012 Figaro Klan Sycylijczykow Fantadrom Bamboocha Mainion häntä on ns. käänteinen sapeli omistaja
Basset Hound Kaijanlammen Abha FI36215/12 22.5.2012 Basstrick's Almost Unreal Basstrick's Fall For Me Ensimmäisten juoksujen yhteydessä pissatulehdus, hoitona antibioottikuuri omistaja
Basset Hound Kaijanlammen Alisha FI36213/12 22.5.2012 Basstrick's Almost Unreal Basstrick's Fall For Me Alapurenta.
Oireeton märkäkohtu, koira steriloitu 2/2014
omistaja
Basset Hound Longweiler Call Me Calle FIN51065/07 2.9.2007 Longweiler Zany Zetor Woodhead Inspiration Akuutti gastroenteriiti x 1 (hoidettu omalla eläinlääkärillä).
Hammasjuuripaise x 1 (hoidettu omalla eläinlääkärillä + yliopistollisessa eläinsairaalassa).
Kennelyskä x 1 (hoidettu omalla eläinlääkärillä).
omistaja
Basset Hound Longweiler Call Me Diana FIN51066/07 2.9.2007 Longweiler Zany Zetor Woodhead Inspiration Koira on oireillut selkäänsä: viimeinen nikamaväli on ahdas ja muualla vähän spondyloosia. Halvausoireita (takajalkojen pettämistä) talvella 2013, talvella 2014 ja talvella 2015.
Hoitona kipulääkekuureja, Cartrophen-pistoksia. Lisäksi nivelravinteita.
omistaja
Basset Hound Nicoret's Aamuvuoren Aune FI60012/09 17.8.2009 Nicoret's Hurja Heikki Nicoret's Zig Zag 1 x silmätulehdus (hoidettu Oftan Akvakol)
2 x korvatulehdus (hoidettu Canofitella)
1 x virtsatietulehdus (hoidettu Clavubatinilla).
Purentavika
omistaja
Basset Hound Panhead Funbuddy FI57736/12 28.10.2012 Tervahovi Cam Oon Panhead Cinderella Vilja-allergia epäily. omistaja
Basset Hound Panhead Fatboy FI57733/12 28.10.2012 Tervahovi Cam Oon Panhead Cinderella Vehnä allergia.
Anturan halkeilu, hoitona helosan ja vesi.
omistaja
Basset Hound Pirttinevan Aatu FIN15200/03 21.1.2003 Niilo Vauhtihaukun Hilma Epilepsia: kohtaukset alkaneet marraskuussa 2011, kohtaukset ovat tulleet nyt 3 kertaa noin kuukauden välein (3/2012), ei vielä lääkitystä.
Synnynnäinen sydänvika: reikä sydämessä; kuuluu sivuääni ja sydän laajentunut.
Virtsatietulehdukset: 3-4 kertaa vuodessa, hoidettu homeopatialla.
Virtsakiviä: huuhdottu pois eläinläkärissä.
Vehnäallergia: näkyy iho-oireina; jalkaruttujen välit aukeavat.
omistaja
Basset Hound Tervahovi Åpti-Misty FIN34695/04 15.6.2004 Huriahhip Tervahovi Ystävätär Tulehduksia: korvatulehdus x 3, silmätulehdus x 4, nisätulehdus ja anaalirauhastulehdus, virtsatietulehdus x 2, kohtutulehdus -> kohdun poisto. Spondylosis (selkärangan rappeumasairaus). omistaja
Basset Hound Tervahovi Öhöm FIN40955/06 22.7.2006 Heinäaron Zippo Tervahovi Åsendotter Nivustyrä leikattu 2009.
Hiivaa, pysyy aisoissa ruokavaliolla.
Rasvapatteja.
omistaja
Basset Hound Vuorikotkan Eero Karamelli FIN53022/08 11.9.2008 Fantadrom Brad Pitt Swede Sun's Florina Kumpikaan kives ei laskeutunut, leikattu n. vuoden vanhana.
Hiiva vaivannut useita vuosia. Hoidettu Malacep-pesuilla ja -pyyhkeillä + ruokavaliolla ja ternimaidolla. Välillä iho huonompi välillä parempi. Ei todennäköisesti parane täysin koskaan.
omistaja
Basset Hound Öhkömönkijän Laiska Lasse FIN11610/03 21.12.2002 Metriodix Vili-Pekka Metriodix Pikku-Pallero Silmätulehdus x 3. Krooninen hiiva korvissa; hoitona Canofite ja Malaseb. Krooninen ihon hiivatulehdus; hoitona Malaseb. Pari kertaa märkivä bakteeritulehdus ihossa. 1 x anaalirauhastulehdus. 1 x haimatulehdus. 4 v. puhjennut, hyvin laaja allergia. 5 v. osittainen halvaus (ns. mäyräkoirahalvaus), parantunut täydellisesti levolla. Kuivasilmäisyys 8v., tipat käytössä päivittäin.
Kalsiumoksalaattivirtsakivet operoitu 8-vuotiaana.
omistaja
Basset Hound Öhkömönkijän Quinkas Muuten FIN30017/05 23.9.2004 Rabbit Hunters Colombo Öhkömönkijän Baksu-Bertta 6-vuotiaana todettu sivuääni sydämessä, ei tarvitse hoitoa toistaiseksi. omistaja
Basset Hound Öhkömönkijän Quules Nyt FIN30020/05 23.9.2004 Rabbit Hunters Colombo Öhkömönkijän Baksu-Bertta Nivelrikko kaikissa raajoissa, selässä spondyloosi, kipulääkitys loppuelämän. Kuvattu 2010.
2 x anaalirauhastulehdus.
omistaja
  Vuosina 2010-2014 Suomessa on rekisteröity 312 basset houndia.

Terveyskyselyvastauksia on jalostustoimikunnalla 50. Tässä julkaistujen sairastuneiden koirien lisäksi rotujärjestölle on saapunut 13 terveyskyselyvastausta terveistä koirista sekä seuraavat vastaukset:
1 koira, jolla on anteriorinen uveiitti, korvatulehduksia n. kerran vuodessa, 3 x anaalirauhastulehdus sekä operoitu katarakta.
1 koira, jolla on ollut pentuna yksi virtsatietulehdus.
1 koira, jolla on ollut pentuna yksi suolistotulehdus.
1 koira, joka on aggressiivinen.
1 koira, jolla on ollut yksi korvatulehdus sekä hiivan liikakasvua, hoitona Malaseb-shampoo.
1 koira, jolla on ollut virtsatietulehdus, nuorena hiivan liikakasvua, kyynärnivelestä poistettu irtopala, ajoittain ontumista, vatsalaukun kiertymä, leikattu.
1 koira, jolla on ollut virtsakiteitä ja virtsatietulehdus 10/2011, hoidettu antibiootilla ja ruokavaliolla.
1 koira, jolla on sisäänpäin kiertyneen luomen aiheuttamaa hiertymää. Hoidettu leikkauksella.
1 koira, jolta on poistettu ylimääräinen hammas. Lisäksi koira tarvitsee erityishoitoa kroonistuneiden tulehdusten hoitamiseen korvista ja muualta iholta. Koiralla on useita ruoka-aineallergioita sekä hiivan liikakasvua. 3 x paise varpaiden välissä, jotka hoidetu antibiooteilla ja ravintomuutoksilla. Syö tällä hetkellä viljatonta ravintoa, mutta se ei täysin auta koiran allergiaoireisiin (kutina) ollen kuitenkin paras tähänastisista. Paikallishoitona Malaseb, K-hexal pesut, 2% etikkasivelyt, Molkosan-sivelyt, Pimafucort-salva, talkki, sinkkivoide. Siemenneste on tutkittu kaksi kertaa ja koira todettu steriiliksi.
1 koira, jolla ruoka-aineyliherkkyysepäily ja valeraskauden aikainen nisätulehdus.
1 koira, jolla on ollut korvatulehdus.
   
BRETAGNENBASSETTI
Bretagnenbassetti Alderisland Famous Fatima FI54404/11 10.7.2011 Alderisland Estonian Edgar Eclipse Yläkulmahampaat poistettu ell toimesta, eivät irronnet hampaiden vaihtuessa.
Korvissa hiivaa alle 1-vuotiaana, hoidettu tippakuurilla.
Silmätulehdus kennelyskän jälkitautina alkuvuodesta 2013. Hoidettu antibioottitipoilla ja kipulääkkeellä.
Leiomyosarkooma kohdunseinämässä 2015.
Suolistotulehdus 2/2016.
omistaja
Bretagnenbassetti Beacock Xelicia FIN35970/02 24.6.2002 Katrill Nompareill Sweetdean Martini Dry Korvatulehdus 07/2003 -> välikorvantulehdus -> hermohalvaus. Hoitona pitkäkestoinen antibioottikuuri sekä Canofite-korvatipat. Ell Pekka Halonen.
Korvatulehdus 09/2009 hoitona Canofite-korvatipat.
Virtsatietulehdus 01/2011 -> antibioottikuuri.
Anaalirauhastulehdukset 06/2008, 04/2010 ja 01/2011. Kaikissa hoitona antibioottikuuri.
Ns. kohtutulehdus reilu vuosi pentujen syntymästä, kesällä 2007. Kohdunpoiston yhteydessä havaittiin myös kudosmuutoksia kohdussa ja munasarjoissa. Ell Jenni Kolehmainen.
Sydämen laajentuma todettu 04/2010. Ell Liisa Jalkanen. Sydämen vajaatoiminta todettu 06/2011 ja rytmihäiriöt 04/2015. Nesteenpoistolääkitys vuodesta 2011, sydänlääkitys 04/2015.
Perianaalifilistelia todettu 04/2010 Ell Liisa Jalkanen.
Keuhkosyöpädiagnoosi 06/2011 Ell Liisa Jalkanen/Hanna Kinnunen. Keuhkotutkimuksissa 2014 ja 2015 keuhkot ovat olleet puhtaat.

Koira lopetettu 02/2016 virtsarakon kasvaimesta johtuen.
omistaja
Bretagnenbassetti Cakom Hermanni FIN15127/04 1.1.2004 Katrill Nompareill Sweetdean Martini Dry Napatyrä.
Epilepsia: Ensimmäinen kohtaus 8.4.2007. Poissulkevat lab.kokeet 12.10.2007 Kuopion Eläinlääkärikeskuksessa/ell Jenni Kolahmainen. Kohtauksia todella usein lääkityksestä (Bardivet) huolimatta. Lääkitystä vahvistettiin usein, mutta kohtauksettomaksi koiraa ei saatu. Kuollut 15.7.2009; hallitsemattomat epilepsiakohtaukset eli useita pitkittyneitä kohtauksia päivän aikana.
omistaja
Bretagnenbassetti Cakom Piitu FIN26989/05 15.4.2005 Check Star's Star Wars Beacock X-Orcist Pentuna, luovutuksen yhteydessä todettiin korvassa hiivatulehdus, joka hoidettiin Canofite vet-korvatipoilla.
Keisarinleikkauksen yhteydessä nartulla todettiin kohtutulehdus (aiemmin kuollut & mädäntynyt pentu kohdussa) -> 20 vrk:n antibioottikuuri sekä vatsakalvontulehdus-lääkehoito. Kohtu poistettu 04/2010. Ell Liisa Jalkanen, Tuhatjalka.
Juoksujen kesto yleensä 3-4 viikkoa, mutta jopa 6 viikkoa.
08/2011 suolisto- ja vatsakalvontulehdus sekä vatsahaava. Avattu lisätutkimuksia varten sekä otettu koepalat patologille, joissa todettu kudosmuutoksia sisäelimissä (suolisto, maksa, haima, munuaiset) sekä suurentuneet imusolmukkeet. Näytepala koostui suoliliepeen rasvakudoksesta, jossa todettiin äkillinen rasvakudoksen kuolio ja verisuontentukos. Muutos liittyy todennäköisesti verisuonitulehdukseen (patologianeläinlääkäri Marjukka Anttila). Tulehduksen syynä on (tällä hetkellä arvoituksena oleva) tuntematon autoimmuunisairaus tai myrkytys. Hoidettu erilaisilla antibiooteilla, pahoinvointi- ja kipulääkkeillä. Lääkehoidon lisäksi Piitu oli kolme kertaa tiputushoidossa. Lääkehoidon pituus 3 viikkoa. Kunto nyt 01/2012 erinomainen.
omistaja
Bretagnenbassetti Cakom Piksa FIN26988/05 15.4.2005 Check Star's Star Wars Beacock X-Orcist Silmän värikalvon tulehdus eli uveiitti (uveiitti on joko immuunivälitteinen tai bakteerin tai viruksen aiheuttama). Sairaus alkanut noin 3,5-vuotiaana molemmissa silmissä. Hoitona Pred forte-tipat päivittäin. Keväällä/kesällä aurinkoisina päivinä särkylääke. Pari anaalirauhastulehdusta vuonna 2009. omistaja
Bretagnenbassetti Cakom Uljas FIN53803/06 8.10.2006 Easeful Caruso Beacock X-Orcist Eturauhas- ja virtsatietulehduksia 2009-2011. Kastroitu 2010 (eturauhasongelmat jatkuivat n. vuoden kastraation jälkeenkin. 2012 lähtien ollut oireeton.
Sydämessä molemmanpuolinen sivuääni, tarkkaillaan.
omistaja
Bretagnenbassetti Easeful Barbuda FIN13742/08 7.1.2008 Check Star's Yogi Bear Garla Capri Bella Haimatulehdus vuonna 2015.
Koira on lopetettu 18.4.2015, 7v 3kk iässä, massiivisen suolistoverenvuodon takia.
omistaja
Bretagnenbassetti Easeful Caruso FIN35752/04 6.7.2004 Of Woodhill Alain Garla Caramiia Epilepsia. Ensimmäinen lievä kohtaus lokakuun alussa 2011, toinen rajuna 22.10.2011 aamuyöllä (eli 3 viikkoa edellisestä). Poissulkevat laboratoriokokeet tehty ensimmäisen kohtauksen jälkeen. Aloitettu samana päivänä Barbivet 60 mg annoksella puoli tbl kahdesti päivässä. Ell Anu Kaistinen.
Anaalirauhastulehduksia useita, hoitona huuhtelu ja tyhjentäminen. Sydämestä kuuluu lievä sivuääni, todettu lokakuussa 2011. Sydämen UÄ:ssä pieni mitraalivuoto. Koiralla ei oireita; seuranta. Ell Anu Kaistinen /Eläinklinikka Tähti Jyväskylä

Koira on lopetettu 11/2015, syynä takapään pettäminen ja yleiskunnon romahtaminen.
Epilepsialääkityksen aloittamisen jälkeen koiralle ei ollut yhtään epilepsiakohtausta.
omistaja
Bretagnenbassetti Easeful Casanova FIN35753/04 6.7.2004 Of Woodhill Alain Garla Caramiia Maha- ja suolistokanavan tulehdus (antibiootti, pitkä kuuri). Yksi korvatulehdus. Sydämessä todettu lievä sivuääni 2011, ei tarvitse hoitoa. Nuorena ontumista, eturaajat kuvattu (ok); syytä ei löytynyt. omistaja
Bretagnenbassetti Easeful Champagne FIN44148/07 29.7.2007 Check Star's Yogi Bear Easeful Cherubina Useampi korvatulehdus, muutama silmätulehdus, allerginen voimakas reaktio, ilmeisesti naudanliha, leikattu histiosytooma jalasta, kortisonipistos vas. polveen, epäily Addisonin taudista. 18.9.2010 ACTH-uusintatestissä todettu, ettei Addisonin tautia ole. Ell Anu Valtonen omistaja
Bretagnenbassetti Great Griffin Chili FIN34238/06 30.5.2006 Åstdalens Woody Garla Barbie 1x silmätulehdus ja 4x korvissa hiivatulehdus omistaja
Bretagnenbassetti Hovriket's Midaz Myzing FIN42533/05 3.5.2005 Ronsard Du Bois De La Sonnerie Hovriket's Tindra Tuzensköna Krooninen hiiva korvissa, aloitettu raakaruokintakokeilu 2011, ollut oireeton toistaiseksi. Kilpirauhasen vajaatoiminta todettu 2009. omistaja
Bretagnenbassetti Ipohin Fama FIN46984/08 13.7.2008 Garla Bon Maraguca Shetlandia Amulette Korvatulehdus alle vuoden ikäisenä. Hoidettu korvatipoilla.
Maksaan ja suoliliepeeseen levinnyt pernakasvain, minkä vuoksi koira lopetettu 8.8.2016.
omistaja
Bretagnenbassetti Meccala Ihanainen FIN23534/03 4.4.2003 Of Woodhill Bonhomme Meccala Hemuli 3 x virtsatientulehdus juoksujen jälkeen. Kohtutulehdus 1 vuoden iässä. Kirsikkasilmä (cherry eye), leikattu 2003. omistaja
Bretagnenbassetti Meccala Naminami EJ52885/07 10.9.2007 Meccala Ittellismies Chyton Farandole Häntämutka. omistaja
Bretagnenbassetti Onnensepän Bertta FI23679/13 16.3.2013 Ryethill's Västerman Wappu Mahdollinen epilepsia. Kaksi kohtausta helmikuussa 2014, jonka jälkeen aloitettu lääkitys.
Alapurenta
kasvattaja
Bretagnenbassetti Pupurannan Vili Vonka EJ29586/09 6.4.2009 Hovriket's Midaz Myzing Meccala Ihanainen Häntämutka. omistaja
Bretagnenbassetti Pupurannan Vovo Vikkelä FI29590/09 6.4.2009 Hovriket's Midaz Myzing Meccala Ihanainen 10/2009 Oikeassa etujalassa ulnan kasvuhäiriö, operoitu 11/2009.
09/2010 Takapään oireilu. Vastustaa lonkkien yhtäaikaista taaksevetoa, selästä otetuissa röntgenkuvissa ei havaittavissa muutoksia. Kyseessä luultavasti venähdys, mutta voi olla myös lievä välilevytyrä.
04/2011 Kivespussissa tulehdus.
07/2011 Vasemmassa korvassa korvalehdessä ja korvakäytävän suulla punoitusta, mutta korvakäytävä puhdas.
08/2011 Lievää punoitusta korvakäytävien suilla molemmissa korvissa ja korvakäytävät siistit.
08/2011 Mahan alla, nivusissa ja kaulassa ihottumaa. Allergiatesti otettiin tulehdusten takia. Ruoka-aineallergioita ym. Mm. hiiva, siitepölyjä, arastopunkki, ruohoja, apila, koivu jne. Hoidetaan ruokavaliolla ja tarvittaessa kortisonilla.
omistaja
Bretagnenbassetti Rayon Lunaire Accompli Amié EJ50417/12 27.8.2012 Waltsu Ipohin Fama Häntämutka. kasvattaja
Bretagnenbassetti Rayon Lunaire Avenglant Amour EJ50416/12 27.8.2012 Waltsu Ipohin Fama Häntämutka.
Suolistotulehdus 2013 ja 2014, hoidettu antibiooteilla.
kasvattaja
omistaja
Bretagnenbassetti Shetlandia Admirateur FIN38890/03 6.8.2003 Borris Het Hulterhof Of Woodhill Gloriette Epilepsia. Ensimmäinen nähty kohtaus 28.5.2014. Poissulkevat laboratoriokokeet tehty. Koira saa epileptisen kohtauksen muutamia kertoja vuodessa. Ei lääkitystä. omistaja
Bretagnenbassetti Shetlandia Cadeau FIN35747/04 3.7.2004 Katrill Nompareill Of Woodhill Diamant 3 x korvatulehdus, hoidettu antibiootilla. omistaja
Bretagnenbassetti Tikotassun Hjalmar EJ48479/14 9.9.2014 Figo Hasta La Vista Gracie Norjasta Häntämutka. kasvattaja
Bretagnenbassetti Vilkunan Aisopos FI18414/09 6.2.2009 Vaqueuras Vilkunan Sandy Alapurenta. Purenta muuttui alapurennaksi pysyvien hampaiden vaihtumisen yhteydessä.
Kirsikkasilmä; leikattu koiran ollessa 4 kuukauden ikäinen.
kasvattaja
Bretagnenbassetti Vilkunan Beeda Bellona FI47144/09 11.8.2009 Shiroblam Red Renard Cakom Piitu Napatyrä todettu 3 viikon ikäisenä, leikattu 12/2009 /ell Liisa Jalkanen, Tuhatjalka kasvattaja/omistaja
Bretagnenbassetti Vilkunan Red Bono FI47141/09 11.8.2009 Shiroblam Red Renard Cakom Piitu Epilepsia. Ensimmäiset kaksi kohtausta samana päivänä 15.2.2011 koiran ollessa muutaman päivän yli 1,5-vuotias. Hoidettavana samana iltana Viikin eläinsairaalassa, jossa Bonolle tehtiin poissulkevat lab.kokeet. Ell Taina Kivistö totesi koiralla olevan klassiset epilepsiakohtauksen oireet ja määräsi epilepsialääkityksen Barbivet 1,5 tbl/ 2x päivässä.

Koira sai epileptisia kohtauksia lääkityksestä huolimatta. Lääkityksen lisääminenkään ei poistanut kohtauksia. Koira on lopetettu 20.7.2013 keskeytymättömän epilepsiakohtauksen vuoksi.
kasvattaja
Bretagnenbassetti Vilkunan Red Bruno EJ47142/09 11.8.2009 Shiroblam Red Renard Cakom Piitu Häntämutka.
Jonkinlaista allergiaa saattaa olla, silmät oireileva välillä, mutta vielä ei ole tietoa, mille mahdollisesti on allerginen.
kasvattaja
Bretagnenbassetti Vilkunan Sopranos FIN20975/06 31.3.2006 Easeful Caruso Beacock Xelicia Häntämutka. kasvattaja
Bretagnenbassetti Whistlewood's Nikko Maple FI56443/12 12.9.2012 Capot de Vellemont Whistlewood's Dixie Delight Keratopatia (sikiöaikaisen verisuoniverkoston arpeutumisjäänteitä) omistaja
  Vuosina 2010-2014 Suomessa on rekisteröity 241 bretagnenbassettia.

Terveyskyselyvastauksia on jalostustoimikunnalla 45. Tässä julkaistujen sairastuneiden koirien lisäksi rotujärjestölle on saapunut 16 terveyskyselyvastausta terveistä koirista.

Lisäksi on yksi terveyskyselyvastaus koirasta, jolla on eturaajan kasvuhäiriö; ulnan distaalisen kasvulinjan vaurio trauman seurauksena. Muuten koira on terve.

Hollantilainen lista epilepsiaa sairastavista bretagnenbasseteista löytyy täältä: http://www.fauvedebretagne.nl/epilepsielijst.html
     
GASCOGNENBASSETTI
  Vuosina 2010-2014 Suomessa on rekisteröity 3 gascognenbassettia. Yhdistykselle on saapunut kaksi vastausta terveestä gascognenbassetista.      
GRAND BASSET GRIFFON VENDEEN
Grand basset griffon vendeen Airwind's Franchement FIN36807/07 13.4.2007 Airwind's l'Amour De Loin Airwind's Esprit Du Temps Nuorena useita korvatulehduksia, ruoka-aineallergia. omistaja
Grand basset griffon vendeen Belle Bagatelle Benjamin FIN29859/01 28.5.2001 Nikeforos Du Greffier Du Roi Hoffen-Hills Krona Des France Epilepsia n. 2 vuoden iässä; petit mal-tyyppisiä kohtauksia -> Barbivet-lääkitys.
Nivelrikko takaraajoissa.
Useita silmätulehduksia yli 5 vuoden iässä.
Vilja-allergia; korvien ja ihon kutina ja punoitus; hypo-allergiaruoka piti oireet kurissa.
Lopetettu 2009 pahan nivelrikon takia.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Dinetten Glitter Glorieuse FI37691/11 30.5.2011 Xport Qualité Du Greffier Du Roi Dinetten Grand Farinja Korvatulehduksia 2 kertaa alle vuoden ikäisenä, samaan aikaan virtsatietulehdukset. Hoitona antibioottikuurit. Ongelmat loppuivat ruokavalion muutoksen jälkeen. omistaja
Grand basset griffon vendeen Dinetten Glitter Godelureau FI37688/11 30.5.2011 Xport Qualité Du Greffier Du Roi Dinetten Grand Farinja Demodikoosi (sikaripunkki) alle vuoden ikäisenä pään alueella. kasvattaja
Grand basset griffon vendeen Dinetten Glitter Gonzesse FI37690/11 30.5.2011 Xport Qualité Du Greffier Du Roi Dinetten Grand Farinja Pentuiässä hiivaa korvissa. omistaja
Grand basset griffon vendeen Dinetten Glitter Guerrier FI37689/11 30.5.2011 Xport Qualité Du Greffier Du Roi Dinetten Grand Farinja Pentuiässä hiivaa korvissa. Pari kertaa virtsassa kiteitä alle 2-vuotiaana, hoidetu erikoisruokavaliolla. omistaja
Grand basset griffon vendeen Dinetten Grand Farinja FIN36640/08 2.6.2008 Jour Apres Jour Infini Minskuhoff's Grand Egeria Hännän päässä nikaman pää hiukan surkastunut ja puuttuu toinen välilevy. Eläinlääkärin mukaan sikiöaikana tai syntymän aikaan tapahtunut.
Anaalitulehdus kesällä 2013.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Dinetten Grand Florencio FIN36638/08 2.6.2008 Jour Apres Jour Infini Minskuhoff's Grand Egeria Hiivatulehdus kertaalleen leuassa ja korvissa; hoitona antibiootti ja Canofite. Ruoka-aineallergia. omistaja
Grand basset griffon vendeen Dinetten Grand Formerie FIN36644/08 2.6.2008 Jour Apres Jour Infini Minskuhoff's Grand Egeria VSD (=synnynnäinen sydänvika) todettu n. 1-vuotiaana. Lopetettu 8.4.2013, sydänvika paheni niin, ettei koira enää jaksanut. omistaja
Grand basset griffon vendeen Jolki Palki Hudozhnik FI33116/10 28.4.010 Cantal Des Rocs Du Plessis Mon Dieu Pennyfromheaven Kasvuhäiriö oikeassa eturaajassa; leikattu 2010, ei ontumista sen jälkeen.
Nuorena 2-3 korvatulehdusta; hoitona antibiootit ja tipat.
27.3.2014 tutkittu ja kuvattu takaraajan ontumisen vuoksi YES:llä. Lateraalinen patella luksaatio (polvilumpion paikaltaan siirtyminen) lumpion kulku-urissa ulospäin molemmissa raajoissa. Aste 4. Rakenteellinen ja perinnöllinen vika. Pohjautuu kehityksen aikaiseen rakenteen muovautumiseen patellaluksaatiolle otolliseksi. Hoito: kroonisen kivun lääkitys ja fysikaalinen hoito aloitettu.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Jolki Palki Jagoda FI32715/13 13.5.2013 Mon Dieu Carnaval de Rio Unitée Du Greffier Du Roi Aivokalvontulehdus: 17.2.2015 todettu meningiitti. Hoidettu kortisonilla n. 1/2 vuotta ja
tauti saatiin hallintaan. Uusinut pariin otteeseen lievästi, mutta 26.7.2016 päädyttiin eläinlääkärin kanssa huonon ennusteen takia ja enempien kärsimysten välttämiseksi eutanasiaan.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Jour Apres Jour Infini FIN57173/07 28.1.2007 Saxo Du Barbillot Des Maladieres Valery V. Tum-Tums Vriendjes Hiivaongelma korvissa, tulehduksia omistaja
Grand basset griffon vendeen Luca l'Honneur Du Pied FIN32924/07 21.4.2006 Vexin Du Barbillot Des Maladieres Emeraude l'Honneur Du Pied Ahtaat korvakäytävät, 2 x korvatulehdus.
Koira lopetettu 2010, syynä lääkkeille resistentiksi muuttunut yleistulehdus, joka lähti alun perin korvien limakalvoilta.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Eclair FIN13505/04 9.1.2004 Mon Dieu Du Greffier Du Roi Par Example Du Greffer Du Roi Krooninen huulipoimun tulehdus pennusta asti, leikattu 2010.
2 x anaalirauhastulehdus.
Pahat valeraskaudet -> sterilisaatio, jonka jälkeen useampi virtsatietulehdus.
Kilpirauhasen vajaatoiminta -> Thyroksiinilääkitys 2011.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Egeria FIN13504/04 9.1.2004 Mon Dieu Du Greffier Du Roi Par Example Du Greffer Du Roi Hiiva korvissa, nuorena 2 virtsatietulehdusta ja 3 anaalirauhastulehdusta.
Pentuna epäselväksi jäänyt kipuilu, hoidettu antibiootilla.
Ruoka-allergiaepäily
omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Elysion FIN13509/04 9.1.2004 Mon Dieu Du Greffier Du Roi Par Example Du Greffier Du Roi Pentuna kiteitä virtsassa, antibiootti+ruokavalio.
1 virtsatietulehdus 5-vuotiaana.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Emilia FIN13506/04 9.1.2004 Mon Dieu Du Greffier Du Roi Par Example Du Greffier Du Roi Pentuna 2 virtsatietulehdusta. kasvattaja/omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Facilite FIN27407/05 23.4.2005 Mon Dieu Ambassadeur Par Example Du Greffier Du Roi Tulehduskierre; korva- ja virtsatietulehduksia. Huuhtelut/lääkekuurit ja hiivalääke. Kroonistunut ripuli ja oksentelua. Giardia-loinen. Virtsanpidätysvaikeuksia. omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Fasciner FIN27406/05 23.4.2005 Mon Dieu Ambassadeur Par Example Du Greffier Du Roi 2 x korvatulehdus, useita virtsatietulehduksia. Kohtutulehdus -> sterilisaatio, jatkuvalla lääkityksellä virtsankarkailun takia.
Pentuna ruoka-allergia, nyt tilanne hyvä.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Finlandais FIN27402/05 23.4.2005 Mon Dieu Ambassadeur Par Example Du Greffier Du Roi Trikuspinaalidysplasia; synnynnäinen läppävika, ilmennyt 4-vuotiaana.

Kuollut 10.11.2009 (lähde: KoiraNet)
kasvattaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Heros FIN22798/07 16.3.2007 Un Favorite V. Tum-Tums Vriendjes Minskuhoff's Grand Egeria 3 x kipusyndroomaoireita / hoidettu kortisonilla.
Kastroitu kivestyrän takia.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Hirondelle FIN22802/07 16.3.2007 Un Favorite V. Tum-Tums Vriendjes Minskuhoff's Grand Egeria Kirsikkasilmä (cherry eye), operoitu. Emätintulehdus juoksun jälkeen, hoidettu antibiootilla. "Vesihäntä" (tulehduskipulääke).
Sitkeä hiiva korvissa, hoitona Canofite ja kortisoni.
Hydrometra (kohtutulehdus) -> steriloitu. Virtsatulehdus.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Indiana FIN51959/07 24.9.2007 Luca l'Honneur Du Pied Minskuhoff's Grand Eclair Pari korvatulehdusta, vaativat säännöllistä hoitoa pysyäkseen terveinä. 1 ihotulehdus vatsan allueella. Suolistotulehdus 2010. Aivokalvontulehdus lihaksistoon levinneenä. Keväällä 2008 oireet alkoivat ja kestivät monia kuukausia. Hoitona pitkä, kuukausia kestävä kortisonilääkitys.
Kortikaali katarakta.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Miskuhoff's Grand Innigkeit FIN51957/07 24.9.2007 Luca l'Honneur Du Pied Minskuhoff's Grand Eclair Kolme korvatulehdusta (2008, 2013, 2014), hiiva. Hoitona huuhtelu, korvakarvojen nyppiminen ja Canofite-kuuri.
Kolme huulipoimuntulehdusta (2013, 2014, 2014). Hoitona karvojen ajelu, Malacetic-pyyhkeet, Fuciderm-geeli, antibiootit.
Suurentunut eturauhanen 2014, hoitona Tardak inj. Uudelleen 2015, kokeillaan kemiallista kastraatiota.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Miskuhoff's Grand Jade FIN41922/08 3.7.2008 Un Favorite V. Tum-Tums Vriendjes Miskuhoff's Grand Emilia Epilepsia todettu 2011. Hoidetaan lääkkeillä. Kokeiltu monia eri lääkkeitä sekä muita hoitomuotoja.
Meningiitti todettu 2009 ja 2010. Hoidettu prednisoloni-lääkkeellä.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Miskuhoff's Grand Kalvados FIN50205/08 8.8.2008 Jour Apres Jour Infini Silvamoon Skylark Nuorena muutama hiivatulehdus korvissa -> tipat ja antibioottihoito.
Ontumista muutaman kerran, hoidettu levolla.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Kognac FIN50203/08 8.8.2008 Jour Apres Jour Infini Silvamoon Skylark 2 hiivatulehdusta korvissa. kasvattaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Lacrystal FI22146/09 6.3.2009 Bravo v. Tum-Tums Vriendjes Minskuhoff's Grand Emilia Kasvuhäiriö eturaajassa; operoitu. omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Majesté FI45303/09 27.6.2009 Bravo v. Tum-Tums Vriendjes Minskuhoff's Grand Ideal 1 korvatulehdus alle vuoden ikäisenä, Canofite-tipat.
2 hiivatulehdusta korvissa antibioottikuurin jälkeen.
Kesällä 2012 hiivalääke, tipat, puhdistus ja ruokavalio.
Kuivasilmäisyys todettu 2012. Hoitona Optimune-rasva, huuhtelu ja kostutustipat.
Silmän sidekalvon tulehdus, todettu kuivasilmäisyyden ohella 2013. Antibioottitipat.
Ruoka-allergiaepäily. Kutina saatiin kuriin eliminaatiodieetillä ja oikean ruokavalion löydyttyä.


Kuollut: 28.03.2013. Kuolinsyyn luokittelu: Silmäsairaus; Kuivasilmäisyys (keratoconjunctivitis sicca). Lisätiedot: Kipuaggressio. (lähde: KoiraNet)
omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Octavius FI47019/10 14.7.2010 Boléro V. Tum-Tums Vriendjes Minskuhoff's Grandhallohallo Pentuna/nuorena korvatulehduskierre. Loppui noin vuoden iässä. Samaan aikaan koira siirtyi raakaravinnolle.
Yksi silmätulehdus. Tulehduksiin hoitona antibiootti ja tipat.
Mahdollinen yhteys tulehduksilla ja ravinnolla? Yliherkkä naudan-, lampaan- ja porsaanlihalle. (Mahdollisesti allergia/yliherkkä.)
omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Odette FI47013/10 14.7.2010 Boléro V. Tum-Tums Vriendjes Minskuhoff's Grandhallohallo Pentuna hiivaa korvissa, hoitona Canofite ja ruuan vaihto.
Virtsatietulehdus.
Päivitys 12/15: Kaksi melko perättäistä virtsatietulehdusta. Pitkittynyt anaalirauhastulehdus, hoitona 2 eri antibioottikuuria ja rauhasten huuhtelu rauhoitettuna.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Palladium FI59151/10 24.10.2010 Bravo V. Tum-Tums Vriendjes Minskuhoff's Grand Heritage Aivokalvontulehdus (steriili meningitis/kipusyndrooma) 7 kk:n iässä; kortisonikuuri 3 kk:n ajan. 2 x korvatulehdus, antibiootti. 3 x virtsatietulehdus, antibiootti.

Lopetettu 2-vuotiaana vuonna 2012. Syy: autoimmuunisairaus. (lähde: Koira Net)
omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Thunderbird FI21942/12 12.2.2012 Miskuhoff's Grand Lexus Fifi La Fume V. Tum-Tums Vriendjes Operoitu patellaluksaatio 2012.
Kivespuutos.
Alapurenta.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Ulysses FI45111/12 19.7.2012 Minskuhoff's Grand Olivier Minskuhoff's Grand Notre-Dame Purentavika, alapurenta.

Pari kertaa ollut korvatulehdus+hiivaa toisessa korvassa, ensimmäisellä kerralla Canofite hoidon lisäksi korvahuuhtelu, toisella kerralla parani pelkällä Canofite hoidolla. Tulehdusten välillä noin vuosi.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Wings Of Love FI40545/13 29.6.2013 Bolero V. Tum-Tums Vriendjes Minskuhoff's Grand Mingrand Yksi virtsatietulehdus alle vuoden iässä, hoidettu antibiootilla. omistaja
Grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand X-Factor FI32053/14 4.5.214 Rantafejs Dorian av Deobi Miskuhoff's Grand Olivienne Toinen kiveksistä oli epämuodostunut, koira on leikattu 9kk iässä. omistaja
Grand basset griffon vendeen Mon Dieu Ad Astra FIN19396/03 25.3.2003 Mon Dieu Du Greffier Du Roi Vaya Con Dios Du Greffier Du roi Lopetettu 2013. Nivelrikko lonkassa. kasvattaja
Grand basset griffon vendeen Mon Dieu Alter Ego FIN19393/03 25.3.2003 Mon Dieu Du Greffier Du Roi Vaya Con Dios Du Greffier Du Roi Krooninen huulipoimutulehdus vaatii jatkuvaa hoitoa, edessä mahdollisesti leikkaus. omistaja
Grand basset griffon vendeen Mon Dieu Comete FIN31768/07 18.5.2007 Minskuhoff's Grandfinlandais Mon Dieu Pennyfromheaven 4-vuotiaana suolistotulehdus; perna tulehtunut ja poistettiin (2012). Seurauksena napatyrä, leikattiin.
Ajoittain rasitusontumaa (eturaaja), ei kuvattu.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Mon Dieu Cracheur De Feu FIN31770/07 18.5.2007 Minskuhoff's Grandfinlandais Mon Dieu Pennyfromheaven Koira lopetettu vihaisuuden takia 2014. kasvattaja
Grand basset griffon vendeen Mon Dieu Dei Gratia FIN36819/07 10.6.2007 Vaurien du Relais Margot Mon Dieu Avant-Gardiste Niskakipusyndrooma diagnosoitu.

Koira lopetettu 12/16, kun puri toista koiraa.
kasvattaja

Omistaja
Grand basset griffon vendeen Mon Dieu Dernier Cri FIN36818/07 10.6.2007 Vaurien du Relais Margot Mon Dieu Avant-Gardiste Koira lopetettu vihaisuuden takia 20.4.2010. kasvattaja
Grand basset griffon vendeen Mon Dieu Du Greffier Du Roi FIN35083/98 1.3.1998 Hoffen-Hills Domino Greffier Favorite Du Roc De Deymier Kuivasilmäisyys todettu, hoidettu tipoilla.
Pari anaalirauhastulehdusta. Eturauhastulehdus - kastrointi 2006.
Perineaalityrä leikattu.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Mon Dieu Threepennyopera FIN44575/04 17.8.2004 Narcus Des Hautes Clauzes Vaya Con Dios Du Greffier Du roi Koira lopetettu vihaisuuden takia 2009. kasvattaja
Grand basset griffon vendeen Nikeforos Du Greffier Du Roi FIN12377/99 12.6.1998 Dehra Extra Ordinair Zoe Du Greffier Du Roi Tulehduksia: pentuna sitkeät korvatulehdukset, virtsatietulehdus, pitkittynyt anaalirauhastulehdus. omistaja
Grand basset griffon vendeen Timberman's Queen's Greffier FI35489/14 8.5.2014 Ice-Sensation De L'Empyree Fille D'Hollande V.D. Viersenhoeve Alapurenta.   kasvattaja/omistaja
Grand basset griffon vendeen Unitée Du Greffier Du Roi FIN59478/09 5.5.2009 Aladin Du Cerisier Du Roc Alpha Du Hamel De La Renaudie 2 korvatulehdusta alle vuoden iässä. omistaja
Grand basset griffon vendeen Vagabond van Tum-Tums Vriendjes FIN17252/05 5.7.2004 Bassbarr Hero Toffee V. Tum-Tums Vriendjes Lukuisia korvatulehduksia ja hiivaa pentuna ja nuorena. Loppuivat lähes kokonaan kun ruoka-aineallergiaa ryhdyttiin hoitamaan.

Ihotulehduksia kaulassa ja kasvoissa, kutinan ja raapimisen takia. Allergiaoireita hoidettu kortisonilla (Vetaraxoid, myöhemmin Prednison & Atarax), ruokavaliolla (ensin raakaruokinta, siten Virbac Dermal) ja ihonhoidolla (Virbac Allerderm Epi-Soothe ja Humilac).

Todettu atopia ja allergioita. Spectrum labs spot allergy report 8.11.2009: postiivisia allergeeneja 18 kpl, rajatapauksia 5 kpl. Eläinlaboratorio Vetlabin allergiatesti 15.11.2011: positiivisia seitsemän siitepölyä ja kolme sisätilojen allergeenia. Käytännössä pahimmaksi osoittautuivat leppä ja heinät.

Kasvaimet: nuorena korvassa histiosytoma, joka poistettiin. Vanhempana tuli kaksi hemangiomaa, joista toinen poistettiin kainalosta 2012.

Lopetettiin 9-vuotiaana allergiaoireiden pahenemisen vuoksi.
omistaja
Grand basset griffon vendeen Vaya Con Dios Du Greffier Du Roi FIN42493/01 11.1.2001 Pipo Pourquoi Pas Du Greffier Du Roi Kilpirauhasen vajaatoiminta 8-vuotiaana. omistaja
Grand basset griffon vendeen Yeux d'Amour Du Greffier Du Roi NHSB2811023 23.9.2010 Sauce Solferino du Greffier du Roi Grand Grenache du Greffier du Roi Hiivaa korvissa. omistaja
  Vuosien 2006-2010 aikana on Suomessa rekisteröity 128 grand basset griffon vendéeniä.

Terveyskyselyvastauksia on jalostustoimikunnalla 49. Tässä julkaistujen sairastuneiden koirien lisäksi rotujärjestölle on saapunut 14 terveyskyselyvastausta terveistä koirista.
     
GRAND GRIFFON VENDEEN
Grand griffon vendeen Famme Fatale Detta Maire FI19456/11 30.8.2010 Abricot De l'Echo De La Tour Vera De La Loge Aux Loups 1 virtsatietulehdus alle 1-vuotiaana, hoidettu antibioottikuurilla.
Napatyrä, leikattu 2012.

Ajoittainen suoliston kaasuuntuminen, hoidettu Primperanilla ja kävelyttämisellä.
Lopetettu 11.4.2016 vatsalaukun kiertymän takia.
omistaja
Grand griffon vendeen Glorieux Des Taillis De Chenes FI47918/11 15.4.2011 Erros Des Taillis De Chenes Cevenne Des Tailles De Chenes Vatsalaukunkiertymä leikattu tammikuussa 2013. omistaja
Grand griffon vendeen Havana II Des Echos De La Loubiere FI42130/12 22.1.2012 Filou Comtesse Des Echos De La Loubiere 1 virtsatietulehdus alle 1-vuotiaana, hoidettu antibioottikuurilla.
Toistuvia korvatulehduksia.
omistaja
Grand griffon vendeen Timberman's At First Glance FI46385/14 3.8.2014 Glorieux Des Taillis De Chenes Havane II Des Echos De La Loubiere Napatyrä kasvattaja
Grand griffon vendeen Timberman's First Aid Kit FI46377/14 3.8.2014 Glorieux Des Taillis De Chenes Havane II Des Echos De La Loubiere Lopetettu 2v2kk iässä. Syynä vierasesine suolistossa. omistaja-kasvattaja
Grand griffon vendeen Timberman's First Cup of Coffee FI46373/14 3.8.2014 Glorieux Des Taillis De Chenes Havane II Des Echos De La Loubiere Toistuvia korvatulehduksia. omistaja-kasvattaja
Grand griffon vendeen Timberman's First Day of Glory FI46382/14 3.8.2014 Glorieux Des Taillis De Chenes Havane II Des Echos De La Loubiere 21 viikkoisena murtuma vasemmassa eturaajassa, raaja lastoitettu. Murtuma on vaikuttanut koiran kasvaessa sen liikkeeseen ja jalan asentoon. omistaja-kasvattaja
Grand griffon vendeen Timberman's First Impression EJ46376/14 3.8.2014 Glorieux Des Taillis De Chenes Havane II Des Echos De La Loubiere Kivesvika.
Koukkuhäntä tai muu häntäongelma.
Lopetettu 1v1kk käytös ja käyttäytymishäiriöiden takia.
kasvattaja
  Vuosina 2010-2014 Suomessa on rekisteröity 19 grand griffon vendéeniä.

Terveyskyselyvastauksia on jalostustoimikunnalla 12. Tässä julkaistujen sairastuneiden koirien lisäksi rotujärjestölle on saapunut 4 terveyskyselyvastausta terveistä koirista.
     
PETIT BASSET GRIFFON VENDEEN
Petit basset griffon vendeen Absolutis Finn Gream FIN37434/97 11.9.1997 Chouan Querelle Absolutis Princesrachelle Kerran hiivatulehdus korvissa, hoidettu korvatipoin. 3 x hotspot, hoidettu antibioottikuurilla. Toistuvia virtsatietulehduksia 6-vuotiaasta eteenpäin, hoidettu lukuisin eri antibiootein ja ruokavaliolla. 12-vuotiaasta lähtien hoidettu kroonisena tulehduksena estolääkityksellä.

7-vuotiaana todettu sydämen vajaatoiminta, lääkitys aloitettiin 12-vuotiaana oireiden alettua, lääkevaste erinomainen.

11-vuotiaana todettiin munuaiskivi toisessa munuaisessa, muuten "oireeton", mutta luultavasti se on virtsatieinfektioiden aiheuttaja. 13-vuotiaana todettiin munuaisten vajaatoiminta, jota hoidettiin samalla lääkkeellä mitä koira söi sydämen vajaatoimintaaan.

Lisäksi todella huonot hampaat, harjauksesta huolimatta jouduttiin elämän aikana poistamaan 4 poskihammasta ja 2 välihammasta.

Lopetettu 14-vuotiaana lokakuussa 2011 munuaisten toiminnan lakkaamiseen.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Absolutis Prins Oliver SF19206/93 4.5.1993 Chouan Zarevitch Muskanxan Rilla Noin 2-vuotiaana etutassujen ontumista suuremmassa rasituksessa. Ell epäili nivelrikkoa, ei kuvattu. Hoidoksi Carthovet-piikkikuuri, vaivat hävisivät pysyvästi.

Noin 3-vuotiaana krooninen suu- ja ientulehdus. Ikenistä koepalat, näissä ei mitään selittävää. Koira joutui syömään koko loppuelämän kortisonia sekä todella lukuisia antibioottikuureja. Oireina esim. kivuliaat haavaumat suun limakalvoilla. Lisäksi runsasta hammaskiveä, hammashoito säännöllisesti 1-2 x vuodessa. Hoidoista huolimatta erittäin huonot hampaat, useita hampaita jouduttu poistamaan hammashoitojen yhteydessä.
Myös kirsussa outoa kuivaa karstan muodostusta, kirsu kipuherkkä. Kirsusta otettu myös koepalat, näissä ei mitään selittävää ongelmalle. Kotihoitona kirsun rasvaus esim. Bepanthenillä ja samalla karstan irrotus. Syy-yhteys suuongelmiin epäselvä.

Noin 10-vuotiaana kutisevaa ihottumaa kauttaaltaan, ell epäili kapia, hoidettu asianmukaisella lääkityksellä, oireet poistuivat.
13-vuotiaana poskessa hotspot, ei minkäänlaista vastetta antibiooteille suun kautta tai rasvoille. Hotspot leikattiin pois, parantui hyvin. Siitä otettiin myös koepalat, näissä ei mitään diagnosoitavaa.

14,5-vuotiaana todettu munuaisten vajaatoiminta. Oireiden pahetessa koira jouduttu lopettamaan 15-vuotiaana.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Amonvhar's Pat Balou FIN15832/07 30.1.2003 Le Petit Balou Joufflu Amonvhar's Jenna Munasarjakasvaimia 6-vuotiaana; munasarjat ja kohtu poistettu.

Lopetettu 2014, syy takajalkojen pettäminen, kulumia ja kipuja lannerangassa.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Amonvhars Ultimate Snow Prince FIN23905/05 4.10.2004 Le Petit Balou Joufflu Amonvhar's Koka Kola Kuvattu 8-vuotiaana kokonaan (epävirallinen) toistuneen rasituksen jälkeisen eturaajan ontumisen takia;
- eturaajat + lavat ja kyynärät: priimat, ei nivelrikkoa. (syy ontumiseen ei selvinnyt.)
- selkä- ja niskaranka: priima
- polvet: priimat
- lonkat: B-C-luokkaa
-poistettu kaksi rasvapattia
-hammaskiven poisto (ensimmäinen kerta 12/2011)

Päivitys 03/2014: Satunnaista ontumista eturaajoissa; kuvattu: ei nivelrikkoa, olkapäissä vanhuuden kulumaa = todennäköinen syy.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Beacock Seelia FIN11771/95 1.1.1995 Chouan Querelle Morebess Gertrude De La Rochelle Struviittikivet leikattu kaksi kertaa, ruokavaliosta huolimatta kertyi kiviä ja kiteitä - aiheuttivat useita virtsatietulehduksia. Hypotyreoosi (kilpirauhasen vajaatoiminta) 10-vuotiaana. Pyometra (märkäkohtu) leikattu v. 2002. omistaja
Petit basset griffon vendeen Beacock Tilly SF13465/91 13.2.1991 Axmos Grison De La Garonne Jasmine of Dehra Hypotyreoosi (kilpirauhasen vajaatoiminta) 9-v. vanhana. omistaja
Petit basset griffon vendeen Cakom Inka FIN24000/04 27.3.2004 Debucher N'importe Quoi Cakom Piika 1 x ihotulehdus selässä (hotspot?), pentuna 1 x virtsatietulehdus. omistaja
Petit basset griffon vendeen Cakom Jasmin FIN36980/04 3.7.2004 Debucher N'importe Quoi Cakom Quantanameri Epilepsia puhjennut 8-vuotiaana. Useita epileptisiä kohtauksia, estolääkitys aloitettu heinäkuussa 2012. omistaja
Petit basset griffon vendeen Cakom Qunkku FIN20710/01 25.3.2011 Notus de Fin Renard Cakom Passebiet Korvatulehduksia useahkosti yli 10-vuotiaana. Virtsatietulehdus 14-vuotiaana. Anaalirauhastulehdus 13-vuotiaana.
Noin 10-vuotiaana hyvälaatuinen kasvain suussa, poistettiin polttamalla. Hyvälaatuinen isohko patti takatassussa 9-vuotiaasta.
Sydämen vajaatoiminta todettu noin 15-vuotiaana, ei lääkitystä.
Nivelrikkoa todettu 8-vuotiaasta lähtien, lääkityksenä Norocarp.
Noin 10-vuotiaana selkäkipua, joka meni ohi kipulääkkeellä.
Vestibulaarisyndrooma 14-vuotiaana, hoidettiin pahoinvointilääkkeillä ja meni täysin ohi.
Vanhuuden kaihia todettu noin 10-vuotiaasta.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Carmenara Amero FIN23422/06 9.4.2006 Yamashta Crocodile Dundee Sileston Carmen ainoa/ensimmäinen nyt 14-vuotiaana, 3.4 anaalirauhastulehdus ainoa/ensimmäinen 13-vuotiaana omistaja
Petit basset griffon vendeen Carmenara Andalucia FIN23420/06 9.4.2006 Yamashta Crocodile Dundee Sileston Carmen Epilepsia, ell-diagnoosi. Lopetettu 2008. omistaja
Petit basset griffon vendeen Carmenara Andorra FIN23421/06 9.4.2006 Yamashta Crocodile Dundee Sileston Carmen Epilepsia, ell-diagnoosi. Lopetettu 2007. omistaja-kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Chouan Jillaroo FI37885/10 14.2.2005 Rokeena Alyons Amusement Chouan Zen Hipster Poistettu nisäkasvaimen takia koko alin oikea nisälohko. omistaja
Petit basset griffon vendeen Clementina Cherry Haliba FI41466/10 24.1.2009 Hubert Elve Bohemica Dixie Avora Epilepsia. Lopetettu 4.5.2012 (ikä 3 vuotta 4 kuukautta). KoiraNet
Petit basset griffon vendeen De Gozette Ensio FIN44190/08 7.7.2008 Curd Graf von Schwerin Yamastha Eowyn 19.9.09 koira sai rokotukset. Seurauksena kipusyndrooma. Hoitona antibiootti ja 2 pitkää kortisonikuuria / Ell Kirsi Syväri.
Leikattu napatyrä.
1 korvatulehdus.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Fragola Daniel FIN36609/99 18.8.1999 Muskanxan Barones Nizy De Fin Renard Kilpirauhasen vajaatoiminta, toistuvasti hiivaa korvissa, karvatupen keratinisaatiohäiriö. kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Fragola Daniela FIN36612/99 18.8.1999 Muskanxan Barones Nizy De Fin Renard Inkontenssiongelma 6-vuotiaana, hoidettiin 2 vuotta Propalin-lääkityksellä. Paheni edelleen, koira nukutettu. kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Fragola Ensoleille FIN14726/00 12.2.2000 Muskanxan Barones Naria De Fin Renard Huulipoimutulehdus, vatsahaava, anaalirauhastulehduksia, virtsatietulehdus.
Ontumista - mahdollisesti nivelrikko, ei kuvattu.
Ihokasvain leikattu eturaajojen välistä 2007.
kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Fragola Espoir FIN14722/00 12.2.2000 Muskanxan Barones Naria De Fin Renard Virtsatietulehdus, korvatulehdus, haimatulehdus 10-vuotiaana. Lopetettu 2011 uusineen haimatulehduksen takia. kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Fragola Figaro Barones FIN13384/01 14.1.2001 Muskanxan Barones Nizy De Fin Renard Epilepsia. Ruoka-aineallergiaepäily (vehnä?), anaalirauhastulehdus. Ajoittain huulipoimutulehdus, hoitona Canofite + karvojen leikkaaminen. Ontuu rasituksen jälkeen vas. eturaajaa, ei kuvattu. Häntämutka. kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Fragola Fonzie Barones FIN13382/01 14.1.2001 Muskanxan Barones Nizy De Fin Renard Useita tulehduksia, joiden syytä ei ehditty selvittää - koira kuoli tapaturmassa 2-vuotiaana. kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Fragola Greysir Barones FIN13380/01 19.1.2001 Muskanxan Barones Naria De Fin Renard Epilepsia. Hiivaa korvissa. Hotspot. kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Fragola Habile FIN14072/02 9.1.2002 Niger De Fin Renard Nizy De Fin Renard Virtsakiviä. kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Fragola Heros FIN14071/02 9.1.2002 Niger De Fin Renard Nizy De Fin Renard Erilaisia iho- ja korvatulehduksia. Tutkittu ja varastopunkkiallergia todettu 2007. Hiivaa, bakteereja ja tulehdussoluja löydetty 2008; oireillut kutinalla, korvatulehduksella jne. kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Fragola Inessa FIN35421/02 10.7.2002 Morebess Bretteur De Longwy Naria De Fin Renard Huulipoimutulehdus, anaalirauhastulehdus - tyhjennetään säännöllisesti, muuten tulehtuu. Nuorena krooninen korvatulehdus, joka loppui kun korvat huuhdeltiin. kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Fragola Kasper FIN30560/03 29.4.2003 Niger De Fin Renard Fragola Fiina Barones Napatyrä. kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Fragola Petit Pötymi FIN46381/06 12.8.2006 Juno-Juhekin Huas Hi Naria De Fin Renard Kipusyndroomaperiodeja 4 kpl alle vuoden iässä. kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Fragola Queen Of Wind FIN39754/07 24.5.2007 Juno-Juhekin Karpaasi Fragola Fiina Barones Korvalehdenpoimutulehdus 8/2007, ihottuma-aluetta hoidettu Fuciderm geelillä. Kasvuhäiriö vasemmassa etujalassa (ei ontumista eikä nivelrikkoa, kuvattu 13/2011). omistaja
Petit basset griffon vendeen Fragola Quick Hound FIN39755/07 24.5.2007 Juno-Juhekin Karpaasi Fragola Fiina Barones Epilepsia. omistaja
Petit basset griffon vendeen Fragola Ursus Upeus FI31350/09 19.4.2009 Marskärs Petit Birger Fragola Monalisa Ruoka-aineallergia testattu korvien takia. Allerginen ainakin seuraaville: varastopunkki, kana, maissi, kaura, merilevä sekä herne.
Korvatulehduksia 3 x 2 vuoden aikana, huuhdeltu ja nypitty eläinlääkärillä (karvaa kasvaa syvällä korvakäytävässä) + antibiootti ja tipat.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Greedy's Gable FIN14493/02 26.1.2002 Fragola Espoir Yamashta Zulu Dawn Vain 1 kives laskeutunut, kastroitu 1-vuotiaana.
Noin kerran vuodessa korvatulehdus, hoitona Canofite-tipat.
Eturaajojen ontumista ajoittain pentuiästä lähtien, n. 7-vuoden iässä jatkuvaa. Todettu kyynärnivelen nivelrikko molemmissa eturaajoissa. Cartophen-pistossarja 6 kk välein poisti ontumisen, tukihoitona Cartivet.
9 vuoden iässä selkäoireita, jotka näkyivät takajalkojen ontumisena ja jäykkyytenä. Tutkimuksessa (4/2011) havaittiin neurologisia puutoksia: molemmissa takajaloissa asentotunto viiveellinen, refleksit hypo-. Flexori/tunto myös viiveellinen. Oikeassa takajalassa lihasatrofiaa. Panniculusrefleksi poissa oikealla puolella L2-L3 caud. Vasemmalla puolella L6-L7 caud poissa. Hoito: osteopaatti; Tukihoito: Neurmax Forte ja kipulääkitys tarpeen mukaan. Osteopaatin jälkeen kipulääkitykselle ei ole ollut tarvetta.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Humisevan Harjun Lumi FIN27110/05 23.4.2005 Chouan Finlandia Humisevan Harjun Vie En Rose Epilepsia. omistaja
Petit basset griffon vendeen Humisevan Harjun Noir Desir FIN29293/04 11.6.2004 Humisevan Harjun Xerantheme Humisevan Harjun Vie En Rose Toistuvia korva-, iho ja suolistotulehduksia, ruoka-aineyliherkkyys.
Kipusyndrooma; diagnoosi meningiitti arteriitti. Oireita pennusta lähtien, paheni 6 kk:n iässä. Magneettikuvattu, hoitona kortisonia. Nykyisin lieviä oireita. Lisäksi vapinaa, hoitona Diapam.
Nivelrikkodiagnoosi 2-vuotiaana, oireet alkoivat 7 kk:n iässä. Vasen kyynärpää: irtopaloja todettu 4-vuotiaana, hoitona Cartrophen.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Humisevan Harjun Noir Et Blanc FIN29294/04 11.6.2004 Humisevan Harjun Xerantheme Humisevan Harjun Vie En Rose 3 x kipusyndroomatyyppisiä periodeja. omistaja
Petit basset griffon vendeen Humisevan Harjun Noisette FIN29295/04 11.6.2004 Humisevan Harjun Xerantheme Humisevan Harjun Vie En Rose 1-2 korvatulehdusta vuodessa, antibiootit ja tipat. Silmätulehdus, pari ihotulehdusta; hiivashampoo ja antibiootti. Virtsatietulehdus, virtsakiteitä ja -kiviä; dieettiruokavalio ja antibiootti. Useampia anaalirauhastulehduksia, fisteli kerran kehittymässä. Emätintulehdus.
Allergia ehkä osasyynä, ei selkeää näyttöä, mutta allergiaruokavalio. Toisinaan oksentelua ja ripulointia, outoa venyttelyä liittyen huonovointisuuteen (refluksi?), toisinaan hoidetaan Antisepsinillä (närästyslääke).
omistaja
Petit basset griffon vendeen Humisevan Harjun You're The One FI52628/10 26.8.2010 Mirepoix's Sid Vicious Humisevan Harjun Immortelle Korvatulehdus toisessa korvassa, antibiootti. Esinahan tulehdus, antibiootti ja huuhtelu. omistaja
Petit basset griffon vendeen Jevreidars Ekstra Ernesti FIN15437/04 14.1.2004 Absolutis Armagnac Cognac Nightdream Dolce Vita Kipusyndrooma. omistaja
Petit basset griffon vendeen Juno-Juhekin Crisana FI18319/10 31.1.2010 Juno-Juhekin Dawangjia Dao Juno-Juhekin Quuvatar Epilepsia puhkesi ensimmäisen juoksun aikana. Heti grand mal-kohtauksia, joihin ei vastetta Barbivet-lääkityksellä. Lopetettu epilepsian takia 2011. omistaja
Petit basset griffon vendeen Juno-Juhekin Dark Angel FIN24431/03 15.2.2003 Chouan Xpert Marksman Nightdream So De La Renta Leikattu nisäkasvain.
Korvahuuhtelu (korvassa sisällä ihokasvain, jonka takia ei pysty puhdistamaan normaalisti).
omistaja
Petit basset griffon vendeen Juno-Juhekin Dawangjia Dao FIN35746/05 19.6.2005 Juno-Juhekin Huas Hi Juno-Juhekin Dark Angel Ikenissä kroonista tulehdusta, hampaat kunnossa. omistaja
Petit basset griffon vendeen Juno-Juhekin Daxue Shan FIN35750/05 19.6.2005 Juno-Juhekin Huas Hi Juno-Juhekin Dark Angel Operoitu synnynnäinen virtsaputken anomalia. omistaja
Petit basset griffon vendeen Juno-Juhekin Diamond Dust FI48205/10 6.3.2010 Chouan Fish N' Chips Chouan Jillaroo Kipusyndrooma 4kk:n iästä lähtien. Syö kortisonia edelleen (4/2011), ilman sitä oireet palaavat. omistaja
Petit basset griffon vendeen Juno-Juhekin Dongsha Dao FIN35747/05 19.6.2005 Juno-Juhekin Huas Hi Juno-Juhekin Dark Angel Kivekset surkastuneet. omistaja
Petit basset griffon vendeen Juno-Juhekin Karpaasi FIN37856/03 29.6.2003 Newgrif Crown Of Denmark Juno-Juhekin Helinä Suurentunut eturauhanen, hoidettu hormonipistoksella.
Koira lopetettu 22.4.2015 eturauhaskasvaimen takia.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Juno-Juhekin Olympic Dream FIN31466/06 24.5.2006 Juno-Juhekin Karpaasi Juno-Juhekin Dark Angel Suolisto-, silmä- ja korvatulehduksia.
Epilepsia, lääkitys aloitettu 2009.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Juno-Juhekin Unna FI17366/09 12.2.2009 Åhlskogen's Falcon Juno-Juhekin Ulpukka Epilepsia. Lopetettu 12.4.2013. KoiraNet
Petit basset griffon vendeen Juno-Juhekin U-Tube FIN12209/07 16.12.2006 Newgrif Crown Of Denmark Nightdream Portia De Rossi Virtsakivet todettu ja leikattu. Koira liuotusruokavaliolla. omistaja
Petit basset griffon vendeen Juno-Juhekin Xavier FIN52413/04 18.12.2004 Newgrif Crown Of Denmark Nightdream Portia De Rossi 1 x silmätulehdus ja 1 x anaalirauhastulehdus.

n. 6v alkoi anaalirauhastulehduksen ja antibioottikuurin jälkeen iho-oireet ja korvatulehdukset (useita). Todettiin tod. näk. ruoka-aine allergia (pois vilja, naudanliha, maito), hypoallergia ruoka. Nyt 12-vuotiaana voi hyvin, pientä allergista ihottumaa kuonon ympärillä. 
omistaja
Petit basset griffon vendeen Juno-Juhekin Xrated Cowboy FIN27037/07 10.4.2007 Debucher N'importe Quoi Juno-Juhekin Dark Angel Kuollut 14.5.2015 suolistotulehdus ja munuaisten vajaatoiminta. omistaja
Petit basset griffon vendeen Juno-Juhekin Xtant Sheila FIN27039/07 10.4.2007 Debucher N'importe Quoi Juno-Juhekin Dark Angel Selästä poistettu verikasvain. omistaja
Petit basset griffon vendeen Juno-Juhekin Xterior Girlie FIN27040/07 10.4.2007 Debucher N'importe Quoi Juno-Juhekin Dark Angel Ontunut eturaajaa; eläinlääkärin lausunnossa lukee, että kyseessä voi olla petit basset griffon vendeeneille tyypillinen steriilimeningiitti/polyartriitti. Hoidetaan kortisonilla.
Ruoka-aineallergia.
Alapurenta.
Pentuna korvatulehduksia.
Oikean reiden kasvain, solukuvassa kasvainsolukkoa ja tulehdussoluja. Sivuääni sydämessä johon lääkitys.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Juno-Juhekin Xtre Dude FIN27035/07 10.4.2007 Debucher N'importe Quoi Juno-Juhekin Dark Angel Ruoka-aineyliherkkyys, alapurenta, pentuna korvatulehduksia. omistaja
Petit basset griffon vendeen Mamacomama's Abide By FIN11678/06 28.11.2005 Juno-Juhekin Karpaasi Notus Lonesome Luna Epilepsia, todettu 2010, Barbivet-lääkitys.
Krooninen korvatulehdus, aloitettu dieetti mahdollisen ruoka-aineallergian takia.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Mamacomama's Be My Baby FIN57086/07 11.10.2007 Juno-Juhekin Ukkonen Notus Lonesome Luna Pentuna alapurenta, joka korjaantui kun hampaat vaihtuivat.
Korvatulehduksia ollut useasti. Ihotulehduksia todettu 2 kertaa kaulan/rinnan alueella.
Ruoka-aineallergia epäilyjä. Hoidettu ruokavalion muutoksella.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Meirami FIN22499/02 10.4.2002 O'Morion Sergeant Pepper Juuli Korvatulehduksia useahkosti yli 10-vuotiaana.
Hyvänlaatuinen rasvapatti poistettu 12-vuotiaana.
Sydämen vajaatoiminta, johon Cardalis-lääkitys.
Nivelrikkoa 8-vuotiaasta, lääkityksenä Norocarp. Ristisiteet "parsittu" molempien takajalkojen polvista 9-vuotiaana.
Akuutti haimatulehdus 4-vuotiaana.
Hammaskiven kanssa ongelmia 4-vuotiaasta lähtien, useita hampaita poistettu.
Omistaja
Petit basset griffon vendeen Newzonen Beata Stella EJ22099/08 23.3.2008 Åhlskogen's Falcon Juno-Juhekin Daddys Girl Kolme silmätulehdusta, jotka hoidettu antibioottitipoilla. Muutamia hiiva- ja bakteeritulehduksia, tulleet sekundaarisina allergisen korvareaktion seurauksena, hoidettu korvatipoin ja ruokavalion muutoksella. 4 x virtsatietulehdus, hoidettu antibiootein. Kaksi kohtutulehduksen esiastetta, jotka hoidettiin antibiootein ja toisen jälkeen tehtiin sterilointi. 3 x suolistotulehdus, jotka hoidettu antibiootein ja ruokavalion muutoksella.
Kennelyskän aiheuttama keuhkotulehdus, joka hoidettin antibiootein.
Steriloinnin ja polvileikkauksen jälkeen haavat tulehtuivat, kun keho hylki tikkejä ja metallipinnaa polvessa, molemmat hoidettiin antibiootein.

Kala-allergia todettu 1 vuoden iässä, aiheuttaa toisen korvan voimakkaan punoituksen, joka lopulta johtaa hiiva-/bakteeritulehdukseen. Allergia hoidettiin siirtymällä kotiruokaan. Myöhemmin huomattu, että oireilee myös merilevästä ja korallista valmistetusta kalkkijauhosta.

1-vuotiaana todettu oikean polven II asteen lateraalinen luksaatio, joka korjattiin leikkaamalla. Nyt polvet ovat kunnossa.

Kahdet juoksut ennen sterilointia, juoksut muuten normaalit, mutta molemmat johtivat kohdun kystiseen hyperplasiaan.

Kilpirauhasen vajaatoiminta todettu 03/2015.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Nightdream Calvin Klein FIN55751/08 7.9.2008 Asterix Des Ptits Bouts De Chouans Nightdream Vanessa Paradis Kipusyndrooma eläinlääkärin vahvistamana syksyllä 2009, vuoden iässä. Kortisonilääkitys ennen ja jälkeen diagnoosin.

Lopetettu 04/2014; molemmissa silmissä kivulias, koiran sokeuttanut loppuvaiheen glaukooma.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Nightdream Don Quichotte FIN21038/08 3.2.2008 Curd Graf von Schwerin Nightdream Valde De Paris Kipusyndroomaepäilyt kesällä 2008 ja 2009. Oireet: niskakipua, kosketusarkuutta yms. Kipusyndrooma todettu eläinlääkärin toimesta 16.7.2010. Hoitona 3 kk kortisonihoito ja kipulääkettä tarvittaessa. omistaja
Petit basset griffon vendeen Nightdream Honore De Balzac FI29625/10 6.4.2010 Curd Graf von Schwerin Nightdream Paloma Picasso 04/2011 korvatulehdus, 06/2011 nielurisatulehdus ja eturauhastulehdus, 12/2011 SRMA epäily, lihasvamma/paise (?), antibioottihoito tehosi. 08/2012 eturauhastulehdus ja maksatulehdus, 01/2013 eturauhastulehdus.

02/2013 kastraatio johtuen jatkuvista eturauhastulehduksista.

02/2013 SRMA (sterois-responsive meningtis-arteritis), kortisonihoito vielä päällä (31.7.2013), eläinsairaala Aisti
omistaja
Petit basset griffon vendeen Nightdream Jever Jet D'ete FIN25459/04 7.4.2004 Newgrif Crown Of Denmark Nightdream Rhyme De Moines Kipusyndrooma: Alle 2-vuotiaana vakavaoireinen steriili meningiitti, jolla nopea vaste kortisonille. Samankaltaisia oireita lievempinä kahdesti sen jälkeen. Nyt ollut useamman vuoden oireeton.
Epilepsia: n. 1,5 vuotiaana ensimmäinen grand mal -kohtaus ja viikon päästä toinen, jonka jälkeen aloitettu Barbivet-lääkitys.
Hyppyaskelia ravissa: polvia ei tutkittu.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Nightdream La Fille De Noe FIN25460/04 7.4.2004 Newgrif Crown Of Denmark Nightdream Rhyme De Moines 4 x epilepsiakohtaus 2005- 2006, todettu Aistissa (aivosähkökäyrät ja magneettikuvat).
3x kipusyndromaepisodi -> kortisonilääkitys.
Krooninen korvatulehdus, 2 x anaalirauhastulehdus, 1 x nielutulehdus. Lievä nivelrikko eturaajassa todettu 2010, lääkitys tarvittaessa.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Nightdream Lexus Du Roco FIN32604/03 8.6.2003 Newgrif Crown Of Denmark Nightdream La Vida Loca Toistuvia korva- ja huulipoimutulehduksia, hotspot 2007, suurentunut eturauhanen ja tulehdus 2010, ontumista - nivelrikko todettu 2010, häntämutka. omistaja
Petit basset griffon vendeen Nightdream Libby Du Closet FIN15904/04 16.1.2004 Newgrif Crown Of Denmark Nightdream Une De Mai Häntämutka.
Kohtutulehdus 2008, antibioottikuurilla hoidettu.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Nightdream Mascotte de Toi FIN41247/03 23.8.2003 Debucher N'importe Quoi Nightdream Valde de Paris Epilepsia alkanut 10 kk:n iässä, Barbivet lääkitys. omistaja
Petit basset griffon vendeen Nightdream Neva De Vive FIN14381/06 5.1.2006 Imperials Frodo Baggins Nightdream La Vida Loca Epilepsia, lopetettu 2008. omistaja
Petit basset griffon vendeen Nightdream Nine De La Fee FIN46005/04 14.9.2004 Newgrif Crown Of Denmark Nightdream La Vida Loca Epilepsia. omistaja
Petit basset griffon vendeen Nightdream Tristan Tzara FIN26361/08 6.3.2008 Nightdream Ludvig De Vov Hetti Gräfin von Schwerin Kipusyndrooma. Hoidettu kortisonilla 02/2009. Diagnoosi ell Johan Karlsson. omistaja
Petit basset griffon vendeen Perlean Dappered Danny FIN17023/07 10.1.2007 Rokeena Alyons Amusement Debucher Femme Fatale 1 x konjuktiviitti (=sidekalvon tulehdus). Toisessa silmässä irisanomalia (syy epäselvä; synnynnäinen tai vamman aiheuttama). Häntämutka viimeisessä nikamavälissä todettu n. 5 kk:n iässä. omistaja
Petit basset griffon vendeen Perlean Dauntless Dante FIN17024/07 10.1.2007 Rokeena Alyons Amusement Debucher Femme Fatale Keuhkovaltimon ja aortan ahtauma. Koira on oireeton, ei lääkitystä. kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Perlean Dazzling Daisy FIN17029/07 10.1.2007 Rokeena Alyons Amusement Debucher Femme Fatale Useita äkillisiä kuumekohtauksia, ei varmuutta syystä. Koira lopetettu n. 1,5 vuotiaana. kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Perlean Flying Finn FIN50909/07 18.8.2007 Amonvhars Ultimate Snow Prince Sweetdean Alice Tinker Linssiluksaatio + glaukooma. Molemmat linssit poistettu leikkauksella 12.5.2011. Lääkityksenä painelääke + tulehduskipulääke silmätippoina. Gonioskopiatulos normaali.

Lopetettu 8.5.2014 - silmän puhkeaminen, sokeus.
kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Perlean Funky Fiona FIN50911/07 18.8.2007 Amonvhars Ultimate Snow Prince Sweetdean Alice Tinker Linssiluksaatio + glaukooma. Molemmat linssit poistettu leikkauksella 11.5.2011. Lääkityksenä painelääke + tulehduskipulääke silmätippoina. Gonioskopiatulos normaali, samoin linssiluksaation geenitestin tulos normaali - PLL-geenitesti ei siis tällä rodulla toimi. Testattu geenitestillä koemielessä myös beaglejen avokulmaglaukooma - tulos normaali.

Painelääke (Taflotan) toimi hyvin kesään 2014 asti, jolloin teho alkoi heiketä ja silmänpaineet kohota. Molemmat silmät poistettu 15.9.2014. Koira on ollut täysin sokea ainakin vuodesta 2012.
kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Perlean Hullabaloo Hulda FI43198/10 1.6.2010 Prinzlands Trademark Perlean Yatsi Yane Hypotyreoosi todettu 2015. omistaja
Petit basset griffon vendeen Perlean Qnto FIN15966/00 11.1.2000 Tiddys Truls Beacock Doora Kipusyndroomatyyppisiä oireita. Lopetettu selkäkipujen takia, ei varmuutta syystä. omistaja
Petit basset griffon vendeen Perlean Tästä En Luovu FIN26573/01 10.4.2001 Perlean Qluisa Beacock Seelia Hypotyreoosi (kilpirauhasen vajaatoiminta) 2-vuotiaana.
Krooninen haimatulehdus todettu 2010, hoitona ruokavalio.
Pyometra (märkäkohtu) leikattu 2008.
Läppävika todettu 2013.
kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Perlean Yatsi Yani EJ31814/05 2.5.2005 Cakom Cognac Debucher Femme Fatale Häntämutka. kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Prinzlands Tabloid Topic FIN51829/07 7.9.2007 Jasper Graf von Schwerin Amonvhars Pat Balou Lopetettu 6 viikon iässä synnynnäisen kehityshäiriön vuoksi: reikä sydämessä sekä aortan ja keuhkovaltimon välinen verisuoniyhteys osittain auki. Mahdollisesti PDA (=patentti ductus arteriosus, sikiöaikainen aortan ja keuhkovaltimon välinen verisuoniyhteys) tai pelkkä synnynnäinen sydänvika. kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Prinzlands Tattooed Tuxedo FIN51824/07 7.9.2007 Jasper Graf von Schwerin Amonvhars Pat Balou Lopetettu 2-vuotiaana nivelrikon takia. Murtuma eturaajassa 6 kk iässä. kasvattaja ja omistaja
Petit basset griffon vendeen Prinzlands Touchdown FIN51826/07 7.9.2007 Jasper Graf von Schwerin Amonvhars Pat Balou Kutinaa ajoittain - mahdollisesti allergiaa tai atopiaa? 2011 raju suolistotulehdus (tiputuksessa) ja närästystä, oksentelua ajoittain. Lopullinen syy ei selvillä toistaiseksi. omistaja
Petit basset griffon vendeen Rakuuna FIN22500/02 10.4.2002 O'Morion Sergeant Pepper Juuli Molemminpuolinen rakkulainen vilkkuluomitulehdus kerran, hoitona silmätipat. Ulkokorvatulehdus 4 kertaa; kahdesti korvat huuhdeltu eläinlääkärin toimesta + korvatipat ja puhdistusaineet eläinlääkäriltä. omistaja
Petit basset griffon vendeen Restless Ready To Rock FIN28566/05 15.5.2005 Newgrif Used To Be A Star Juno-Juhekin Day Dreamer Kipusyndrooma, hoidettu kortisonilla. 4 kertaa epileptistyyppisiä kohtauksia alle vuoden iässä. omistaja ja kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Sileston Ebony FIN21471/04 26.3.2004 Newgrif Crown Of Denmark Hansu Yksi korvatulehdus n. puolen vuoden ikäisenä. Kerran kaulan ja niskan alueella todettu hotspot. 6-vuotiaana todettu märkäkohtu -> kohtu poistettu. Huulipoimun tulehdus todettu kaksi kertaa. 3-vuotiaana niska jumiutui niin pahasti, että joutui syömään kipulääkekuurin, jotta jännitys niskassa saatiin laukeamaan. Tämän jälkeen ei todettuja niskakipuja ole ollut.

4-vuotiaana todettu struviittikivi virtsarakossa, joka leikattiin ja tutkittiin. Pysynyt aisoissa sen jälkeen. Tällä hetkellä koiran terveydentila on hyvä. Vanhemmiten on tullut pari rasvapattia.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Sileston Evita FIN21475/04 26.3.2004 Newgrif Crown Of Denmark Hansu Epilepsia. omistaja
Petit basset griffon vendeen Soletrader Willy Wonka FIN53835/05 13.6.2005 Charbonnel Tom Cruise Soletrader Miss Marion Epilepsia, kuuro, vestibulaarinensyndrooma. Lopetettu 2008 omistaja
Petit basset griffon vendeen Springwind Frozen FI17854/15 21.1.2015 Nightdream Jean Claude Vandamme Nightdream Jessica Alba Paha suolistotulehdus 1,5v iässä (oksentelu, ripuli) tipuksessa yhden yön
Limaa ja ilman ryystämistä 2v3kk antibiootit
Barbivet aloitettu koiran ollessa 2v 4kk, toisen epilepsia kohtauksen jälkeen (Viikin Eläinsairaala)
omistaja
Petit basset griffon vendeen Stenstallets Amadeus FIN18935/96 18.2.1996 Morebess Uron De Saumur Morebess Optima De Nimes Krooninen korvatulehdus, sydämen vajaatoiminta 9v iässä. omistaja
Petit basset griffon vendeen Studentikos Spelevink FIN36945/02 31.7.2002 Morebess Eros De Laon Morebess Bagatelle De Longwy Kipusyndrooma, epilepsia. Lopetettu 2006. omistaja
Petit basset griffon vendeen Taramiina Hermanni FIN16326/02 16.1.2002 Morebess Nocturne De Clermont Taramiina Fiiu Keuhkoputkentulehdus 9 kk iässä, suolistotulehdus 8-vuotiaana, rasvapatti poistettu kaulasta 7-vuotiaana. omistaja
Petit basset griffon vendeen Taramiina Tyyne FIN25982/03 27.4.2003 Morebess Bretteur de Longwy Taramiina Fiiu Ensin erilaisia tulehduksia, korva-, virtsatie- ja emätintulehdus. Rokotusten jälkeen vuoden vanhana kipusyndrooma, uusi vuoden päästä ja seuraava 6 kk päästä. Oireita hoidettu kortisonilla. omistaja
Petit basset griffon vendeen Trindy's Canded Friend FIN34314/00 19.8.2000 Nightdream Viva La France Absolutis Finn Gream Epilepsia. Lopetettu 7-vuotiaana kolmannen haimatulehduksen jälkeen. omistaja
Petit basset griffon vendeen Trindy's Eager Boy Scout FIN22111/02 23.3.2002 Newgrif Used To Be A Star Absolutis Highland Queen Epilepsia. Lopetettu 2v 10 kk vanhana. KoiraNet
Petit basset griffon vendeen Vanilja FIN22501/02 10.4.2002 O'Morion Sergeant Pepper Juuli Toistuvia silmä- (7 kpl) ja korvatulehduksia (15 kpl). Krooninen huulipoimutulehdus, jota hoidetaan puhdistamalla ja Canofitellä. 3 virtsatietulehdusta, 1 anaalirauhastulehdus. Toistuva kurkkutulehdus, joka osoittautui refluksitaudiksi. Haimatulehdus, antibioottihoito. Ruoka-aineallergiaepäily. Oksennustauteja useamman kerran. Nielrikko 8 vuoden iässä, hoitona kipulääke. Vanhuuden kaihi, epävirallinen tutkimus. omistaja
Petit basset griffon vendeen Vihtapuksun Onnen-Pekka FIN51862/07 31.8.2007 Åhlskogen's Falcon Juno-Juhekin Dachang Huizu Eturauhanen suurentunut, kivekset surkastuneet, hoidetaan hormonipistoksella. omistaja
Petit basset griffon vendeen Vihtapuksun Täysosuma FIN51857/07 31.8.2007 Åhlskogen's Falcon Juno-Juhekin Dachang Huizu 1 hiivatulehdus korvissa, 1 ihotulehdus kuonon päällä -> antibiootti anofite (allerginen reaktio tai hotspot?). omistaja
Petit basset griffon vendeen Vilauddens Zigfrid FI34052/09 23.2.2009 Soletrader Rooster Booster Vilauddens Loka Siitepölyallergia, siedätyshoito. omistaja
Petit basset griffon vendeen Yamashta Act One FIN42768/00 23.11.2000 Morebess Nocturne De Clermont Yamashta Zulu Dawn Epilepsia puhjennut kaksivuotiaana. omistaja
Petit basset griffon vendeen Yamashta Bon Vivant FIN25578/02 10.4.2002 Petit Westend Ludwig Yamashta Duchess Krooninen (bakteeri-) korvatulehduskierre pennusta asti, ruokavalion muutos paransi tilannetta; joitain hiivatulehduksia ollut korvissa sen jälkeen. 3 x huulipoimutulehdus, operoitu. Oikea lonkka löysä, osteopaatin hoidossa lanneosan ongelmien takia. omistaja
Petit basset griffon vendeen Yamashta Cactus Flower FIN28853/03 25.4.2003 Propriete-Prive Des Rocs Du Plessis Yamashta Another Dawn Ruoka-aineallergia, 6-vuotiaana alkanut korvatulehduskierre, pari anaalirauhastulehdusta, kohtutulehdus 7-vuotiaana. Sivuääni sydämessä, todettu 8-vuotiaana. omistaja
Petit basset griffon vendeen Yamashta Coyote Ugly FIN28852/03 25.4.2003 Propriete-Prive Des Rocs Du Plessis Yamashta Another Dawn Nivelrikko. Lonkat epävirallisessa kuvauksessa 7-vuotiaana C-D-luokkaa, sydämessä sivuääni. omistaja
Petit basset griffon vendeen Yamashta Crocodile Dundee FIN28854/03 25.4.2003 Propriete-Prive Des Rocs Du Plessis Yamashta Another Dawn Ruoka-aineallergia, atopia. Ajoittainen refluksitauti (närästys), hoidetaan Antepsinillä. Virallinen sydänkuuntelu tehty 8-vuotiaana; ei sivuääniä.

Lopetettu 23.4.2015: Koira sai samana päivänä useita epileptisiä kohtauksia. Kohtauksia ei ollut aiemmin ollut.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Yamashta Elledan FIN40452/04 1.8.2004 Rokeena Alyons Amusement Yamashta Another Dawn Ihomuutoksia 5v.vanhana, muutoksia maksa-arvoissa ja krooniseksi muuttunut haimatulehdus. Lopetettu 2010. omistaja
Petit basset griffon vendeen Yamashta Eowyn FIN40453/04 1.8.2004 Rokeena Alyons Amusement Yamashta Another Dawn Kasvattajan ilmoittama: Kipusyndrooma 2005, ell antama diagnoosi. Hoidettu kortisonilla.

10.11.2011: Koiran haltija (sijoituskoira)/nykyinen omistaja kertoo koiralla olleen bakteerin aiheuttama aivokalvontulehdus alle 7kk iässä, eikä koiralle ole koskaan annettu kortisonia hoidoksi.
kasvattaja


omistaja
Petit basset griffon vendeen Yamashta Evenstar FIN40449/04 1.8.2004 Rokeena Alyons Amusement Yamashta Another Dawn Ruoka-aineallergia. omistaja
Petit basset griffon vendeen Yamashta Gable Guy FIN28855/03 25.4.2003 Propriete-Prive Des Rocs Du Plessis Yamashta Another Dawn Krooninen korvatulehdus/hiivatulehdus. Puhdistetaan (nypitään karvat, jotka kasvaa syvällä) nukutuksessa 2-3 kertaa vuodessa ja huuhdellaan sekä Canofite kuuri.
Poskessa hotspot v. 2001, hoito Fuciderm.
Korvatulehdukseen kokeiltu erikoisruokavaliota allergiaepäilyn takia, ei vaikutusta. Sidekalvon tulehdus v. 2007, alentunut kyyneltuotanto.

Epilepsia 10v. vanhana, lääkitys aloitettu 2/2014.

Lopetettu 2.4.2014; epilepsiakohtaukset jatkuivat lääkityksestä huolimatta.
omistaja
Petit basset griffon vendeen Yamashta Yvonne SF38174/93 23.9.1993 Chouan Querelle Beacock Tilly Hypotyreoosi (kilpirauhasen vajaatoiminta). kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Yamashta Zeta One FIN43893/96 21.10.1996 Morebess Obelix de Nimes Beacock Tilly Silmä- ja virtsatietulehduksia nuorena, korvatulehduksia toistuvasti, iho-oireita ja antibiootti- sekä kortisonikuureja 9 vuoden iässä, ei varmaa tietoa syystä. omistaja
Petit basset griffon vendeen Yamashta Zoot Suit FIN43896/96 21.10.1996 Morebess Obelix de Nimes Beacock Tilly Hypotyreoosi (kilpirauhasen vajaatoiminta). kasvattaja
Petit basset griffon vendeen Åhlskogen's Falcon FIN51282/07 9.6.2006 Idolens Graff Smedkullens Fidilin Kivestyrä leikattu. omistaja
  Vuosina 2010-2014 Suomessa on rekisteröity 189 petit basset griffon vendéeniä.

Terveyskyselyvastauksia on jalostustoimikunnalla 163. Tässä julkaistujen sairastuneiden koirien lisäksi rotujärjestölle on saapunut 45 terveyskyselyvastausta terveistä koirista.

Lisäksi jalostustoimikunnalle on toimitettu terveyskyselyvastaus 13 koirasta, joilla on/on ollut seuraavia ongelmia:
2 koiraa, joilla epilepsia
1 koira, jolla kipusyndrooma
6 koiraa, jolla allergia
1 koira, jolla atopia
9 koiraa, joilla erilaisia tulehduksia/tulehduskierteitä/kroonisia tulehduksia
2 koiraa, joilla hiivaongelmia
2 koiraa, joilla kilpirauhasen vajaatoiminta (hypotyreoosi)
1 koira, jolla on synnynnäinen munuiaisvika
1 koira, jolta operoitu laskeutumattomat kivekset
1 koira, joka reagoi rajusti vierasesineisiin, mistä johtuen esim. leikkaushaavojen paraneminen kestää pitkään
1 koira, jolla on napatyrä

Monilla näistä koirista on useita ongelmia yhtä aikaa, eritoten tulehduksia ja allergiaa.