Suomen Bassetkerho ry:n hallitus päätti ottaa käyttöön lain väliaikaisesta poikkeamisesta: Laki väliaikaisesta poikkeamisesta osakeyhtiölaista, osuuskuntalaista, yhdistyslaista ja eräistä muista yhteisölaeista covid-19-epidemian leviämisen rajoittamiseksi, 4.§ käyttöönottaminen. https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2020/20200677.

Lisäksi SBK hallitus päätti seuraavaa:
SBK syyskokouksessa 30.10.2020 mahdollistetaan postiäänestys kokouksen kohdassa 9. Jäsenten tekemät kirjalliset esitykset, erillisen ohjeen mukaisesti.
Jo aikaisemmin hallitus on päättänyt siirtää syyskokouksen suurempiin tiloihin johtuen ennakoidusta suuremmasta halukkuudesta osallistua kokoukseen turvatakseen jäsenistön turvallisuuden ja ehkäistäkseen omalta osaltaan Covid-19 leviämistä.

Suomen Bassetkerho ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään 30.10.2020 klo 19.00 alkaen Kennelliiton koulutustilassa, osoite Niittyrinne 2 A, 02270 ESPOO

Valtakirjojen tarkastus klo 18.30-19.00

 Kokouksessa käsitellään seuraavat sääntömääräiset asiat

  1. Tarkastetaan valtakirjat
  2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. Valitaan hallituksen puheenjohtaja (parittomat vuodet, seuraavan kerran 2021)
  5. Valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle
  6. Valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa / tilintarkastajaa sekä heille varamiehet
  7. Päätetään seuraavan vuoden jäsenmaksuista
  8. Vahvistetaan hallituksen seuraavan vuoden toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio
  9. Käsitellään jäsenten syyskokoukselle tekemät kirjalliset esitykset, jotka tulee jättää hallitukselle vähintään kuukautta ennen syyskokousta. Esitykset on nähtävissä SBK:n internet sivuilla. Tähän kohtaan mahdollista antaa äänensä postitse (kts erillinen ohje).
  10. Käsitellään hallituksen esittämät asiat
  11. Käsitellään asiat, jotka yhdistyslain tai näiden sääntöjen mukaan kuuluvat yhdistyskokoukselle.
HUOM! Uusimaalla on voimassa THL:n suositus maskin käyttöön joukkoliikenteessä, julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voi aina välttää. SBK muistuttaa huomioimaan tämän kokoukseen tulijoille.
Poikkeuksellisesti kokouksessa ei ole kahvitarjoilua.

Tervetuloa!

SBK hallitus

OHJEET POSTIÄÄNESTYKSEEN:
postiäänestysohje syys2020

SBK syyskokous 2020 kutsu

PÄIVITYS KOKOUSPAIKKAAN JA POSTIÄÄNESTYS MAHDOLLISUUS LISÄTTY 14.10.2020