[ezcol_1half]

Koiran hankinta pitää olla koko perheen yhteinen päätös. Muista, että koirastasi tulee perheenjäsen ehkä yli kymmeneksi vuodeksi - siksi päätös koiran hankinnasta tulee olla tarkkaan harkittu. Etsiessäsi bassetin, vihi- tai saukkokoiran pentua ota yhteyttä rotujärjestön pentuvälittäjiin. Heiltä saat asiantuntevaa apua ja neuvoja. Katso myös kasvattajalista ja uutta kotia etsivät koirat.

Kun olet ostoaikeissa, muista:

  • Kyseessä on ajaviin koiriin kuuluva rotu, jolle suositellaan rodunomaista aktiviteettia (MEJÄ, AJO).
  • Sovi tapaamisesta kasvattajan kanssa nähdäksesi pennut ja niiden emän. Muista myös peruuttaa tulosi, mikäli sinulle tulee este.
  • Ilmoita kasvattajalle, haluatko käyttö-, näyttely- tai kotikoiran.
  • Muista ettei kasvattaja voi luvata 8-viikkoisesta luovutusikäisestä pennusta muuta kuin, että se on sillä hetkellä terve, lupaava pentu. Muista, ettei ns. takuupentuja ole olemassa, sillä pennun kasvukautena voi mennä niin paljon vikaan sinusta ja kasvattajasta riippumattomista syistä. Jos haluat ehdottomasti näyttelykoiran, voit tiedustella onko kasvattaja halukas pitämään pennun siihen saakka, kunnes sen hampaat ovat vaihtuneet 4-5 kuukauden iässä. Tämä on kuitenkin harvoin mahdollista.
  • Varmista, että pennut ovat reippaita, terveitä ja hyväluonteisia.
  • Pyydä saada nähdä myös pentueen emä (jos mahdollista myös isä), jonka ulkomuoto ja luonne antavat sinulle viitteitä siitä, millaisia pennuista tulee aikuisina.
  • Jos pennussa on ostohetkellä joku vika, jonka vuoksi sitä ei voida palkita näyttelyissä, mutta joka ei estä sitä olemasta mukava kotikoira, neuvottele kasvattajan kanssa pennun ostamisesta alennettuun (yleensä 1/3 tai puolet pennun hinnasta viasta riippuen) hintaan. Muista jälkeenpäin, että ostit kotikoiran, jota ei oltu tarkoitettukaan näyttelykoiraksi tai jalostukseen.
  • Tiedustele onko pentue eläinlääkärin tarkastama ja terveeksi toteama.
  • Varmista, että kauppaehdot laaditaan Suomen Kennelliiton mallikaavaketta käyttäen.
  • Pyydä kirjalliset ruokinta- ja hoito-ohjeet ja noudata niitä.
  • Tiedustele maksaako kasvattaja ensimmäisen vuoden jäsenmaksusi Suomen Bassetkerhossa. Ellei maksa, liity itse jäseneksi.
  • Pidä yhteyttä kasvattajaan ja kerro pennun edistymisestä. Neuvottele myös kasvattajan kanssa esim. ennen näyttelyyn tai kokeeseen menoa.

[/ezcol_1half] [ezcol_1half_end]

PENTUVÄLITTÄJÄT

basset hound
ETSITÄÄN PENTUVÄLITTÄJÄÄ!

petit basset griffon vendeen
ETSITÄÄN PENTUVÄLITTÄJÄÄ!

gascognenbassetti
Pasi Mattila
pasi.mattila(at)konepasi.fi
puh. 040 844 3727

grand basset griffon vendeen
Sari Laine
hakki.laine(at)gmail.com
puh. 050 393 2860

bretagnenbassetti 
Riikka Karhunen
puh. 044 531 9627
pentu.bretagne(at)hotmail.com
Sähköposti ensisijainen yhteydenottotoive

basset artesien normand 
Hanna Hyvärinen
puh. 0400 759 377
hanna_hyvarinen1(at)luukku.com

baijerinvuoristovihikoira
hannoverinvihikoira

Nea Boman
puh. 0400 501 897
nea(at)boman.fi

[/ezcol_1half_end]